
Henkilöstöuutisia
Järvileasing kasvaa hallitusti ja määrätietoisesti – tervetuloa uudet huippuosaajat!
Järvileasingin matka kohti seuraavaa kasvuloikkaa etenee harkiten, askel kerrallaan. Kasvumme perustuu osaamiseen, vastuullisuuteen ja asiakkaidemme tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen. Tämän strategisen kehityksen tueksi olemme vahvistaneet tiimiämme kuudella uudella ammattilaisella, jotka tuovat mukanaan arvokasta kokemusta ja tuoretta näkökulmaa.
Vahvistuksia asiakasrajapintaan eri puolille Suomea
Järvileasingin tiimi on kasvanut viime viikkoina useilla kokeneilla asiantuntijoilla, jotka tuovat mukanaan monipuolista osaamista ja, jotka tukevat asiakastyötämme eri puolilla Suomea. Heikki Häkkinen aloitti aluepäällikkönä Pirkanmaalla muutama viikko sitten, ja hänen rinnalleen liittyivät tällä viikolla Jani Vainio, Tomi Korpinen ja Mika Lehikoinen. Tomi vahvistaa Päijät- ja Kanta-Hämeen alueita, kun taas Jani ja Mika tukevat Uudenmaan aluetta.
Mika Lehikoinen palaa Järvileasingille tuttuihin maisemiin, jatkamaan tiivistä yhteistyötä sekä asiakkaidemme että kollegoidemme kanssa. On hienoa saada takaisin osaaja, joka tuntee toimintatapamme ja jakaa arvopohjamme.
Olemme valtavan ylpeitä jokaisesta uudesta tiimin jäsenestä. Jokainen meillä työskentelevä tuo mukanaan ainutlaatuista ja vahvaa osaamista, joka vahvistaa ja monipuolistaa yhteistä tekemistämme. Alueelliset kasvumme mahdollistavat entistä tiiviimmän läsnäolon asiakkaidemme arjessa – olemme aina siellä, missä meitä tarvitaan.


AR: Mika Lehikoinen ja Vesa Eskonheimo
Vahvistuksia myös Järvi Fleetin puolella
Myös Järvi Fleet -liiketoimintamme kehittyy vauhdilla. Juha Salin ja Pinja Rantala aloittivat myös tällä viikolla suurasiakkuus yksikössämme ja sukeltavat suoraan laajan projektikokonaisuuden ytimeen Janne Juppalan johdolla. Kyseessä on merkittävä asiakasprojekti, josta tulemme kertomaan tarkemmin aivan pian.

Matka jatkuu – yhdessä
Uusien osaajiemme myötä laajennamme kapasiteettiamme sekä B2B-myynnin että asiakasratkaisujen alueilla. Tämä on tärkeä askel tiimillemme, joka on jo tähän asti rakentanut kasvua määrätietoisesti ja asiakkaan tarpeet edellä. Samalla viestimme asiakkaillemme ja sidosryhmillemme, että olemme yhdessä valmiita seuraavaan kehitysvaiheeseen. Kasvumme on laadukasta, harkittua – ja ennen kaikkea koko tiimin yhteistyöllä rakennettua.
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi Heikin, Janin, Tomin, Mikan, Juhan ja Pinjan! On hienoa saada teidät mukaan rakentamaan Järvileasingin seuraavaa lukua.
Järvileasingin uudet aluepäälliköt

Heikki Häkkinen
Länsi-Suomi, Pirkanmaan alue
Jani Vainio
Uusimaa
Mika Lehikoinen
Uusimaa
Tomi Korpinen
Päijät- ja Kanta HämeJärvi Fleet uudet asiakkuuspäälliköt

Juha Salin

Pinja Rantala
