Järvileasingin juhlavuosi

“Järvileasingin perustaminen lähti yksinkertaisesta ajatuksesta: halusimme rakentaa yrityksen, jossa leasing on selkeää, reilua ja asiakkaan puolella. Kymmenen vuoden aikana maailma on muuttunut, mutta perusarvot eivät. Luottamus, vastuullisuus ja pitkäjänteinen tekeminen ovat olleet toimintamme ytimessä alusta asti.

Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka asiakkaat, yhteistyökumppanit ja henkilöstö ovat meille antaneet. Se luottamus velvoittaa ja antaa samalla vahvan perustan rakentaa Järvileasingin seuraavaa vuosikymmentä.”

Pasi Järvi

Kymmenen vuotta takana ja katseemme on vahvasti suunnattu eteenpäin. Jatkamme määrätietoisesti kohti seuraavaa vuosikymmentä kehittäen palveluitamme ja pitäen kiinni perusarvoistamme: selkeydestä, luotettavuudesta ja asiakkaan puolella olemisesta. Toimintamme perustuu suomalaiseen työhön ja vastuullisuuteen. Avainlippu-merkki on meille tunnustus kotimaisesta palvelusta ja suomalaisesta osaamisesta, ennen kaikkea lupaus toimia jatkossakin pitkäjänteisesti ja luotettavasti suomalaisen yrittäjyyden tukena.

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana matkassamme.
Yhdessä rakennamme perustaa myös tulevien vuosien menestykselle.

Lue myös

Porvoon Mikrokulma Oy

Porvoon Mikrokulma Oy

Porvoon Mikrokulma Oy hyödyntää leasingkalustoa erityisesti Husqvarna Home Service -toiminnassaan, jossa huollot, asennukset ja pihakatselmukset toteutetaan suoraan asiakkaiden luona. Uudet Ford Transit -hyötyajoneuvot tukevat yrityksen liikkuvaa palvelua ja mahdollistavat tehokkaan asiakaspalvelun koko toimialueella.

Lue lisää
Janakkalan Taksiliikenne Oy
Mika ja Anssi, Janakkalan taksiliikenne referenssi

Janakkalan Taksiliikenne Oy

Janakkalan Taksiliikenne Oy hankki uuden Toyota bZ4X:n Järvileasingin rahoitusleasingilla osaksi päivittäistä taksiliikennettään. Kilpailukykyinen kokonaisratkaisu ja sujuva yhteistyö tekivät kalustohankinnasta vaivattoman.

Lue lisää
Saaga Travel Oy

Saaga Travel Oy

Saaga Travel Oy tarjoaa laadukkaita ja luotettavia matkailu- sekä kuljetuspalveluita Suomessa ja kansainvälisesti. Yhteistyö Järvileasingin kanssa on mahdollistanut yritykselle joustavan kasvun, sujuvat kalustoinvestoinnit ja henkilökohtaisen palvelun, jossa yrittäjän arki ymmärretään aidosti.

Lue lisää